JohtajaylilääkäriRiihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä, RIIHIMÄKI

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän muodostavat Riihimäen kaupunki sekä Hausjärven ja Lopen kunnat eteläisessä Hämeessä, asukkaita on noin 47 000. Riihimäen seudulle on erinomaiset kulkuyhteydet, Riihimäki sijaitsee pääradan varrella ja moottoritien tuntumassa alle tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta. Meillä työskentelee n. 400 lääkäri-, hoitotyö- ja tukipalvelualojen ammattilaista. Kuntayhtymän talouskehitys on ollut vahva ja vuoden 2019 tulos oli jo seitsemättä kertaa peräkkäin ylijäämäinen. 

Sote-maakuntauudistus tulee muuttamaan merkittävästi sosiaali- ja terveystoimen järjestämistä ja tämä suunnittelu- ja valmistelutyö on parhaillaan käynnissä. Tule mukaan vaikuttamaan ja rakentamaan Riihimäen seudun ja Kanta-Hämeen maakunnan terveyspalveluita pitkälle tulevaisuuteen!  

Yhteistyö Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja seudun poliittisten päättäjien kanssa on sujunut hyvin, ja olemme voineet kehittää rooliamme merkittävänä julkisen terveydenhuollon palvelujen tuottajana. Terveyskeskuksen toimintoja on suunnitelmallisesti keskitetty Riihimäen sairaalaan. 

VIRAN KELPOISUUSEHDOT JA HAKUOHJEET
Johtajaylilääkärin viran kelpoisuusvaatimuksena on erikoislääkärin pätevyys yleislääketieteen tai muulla tehtävään soveltuvalla erikoisalalla. Edellytämme riittävää kokemusta hallinnollisista tehtävistä, riittävää taloudellista osaamista sekä yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Arvostamme johtamiskokemusta ja kehittävää työskentelytapaa. Johtajaylilääkäri toimii kuntayhtymässä kansanterveystyön johtajana sekä avoterveydenhuollon, suun terveydenhuollon ja sairaalan tulosalueen ylilääkärien esimiehenä. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, mutta hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Viran täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa. 

Se även Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä introduktionen ›